|
|
Elokuvien pisteytysYleensä kun arvioidaan, kuinka hyvä elokuva on, tarkoitetaankin miten viihdyttävä se on. Se heijastaa, ettei ihmisillä ole todellisia arvoja, he yrittävät ainoastaan saada aikansa kulumaan. Hautaan astiko meinaatte jatkaa? Mitä arvoa elokuvallakaan on, ellei se paranna maailmaa? Hyvät elokuvat tekevät niin, huonot eivät siinä onnistu ja pahat ovat vahingollisia.
Elokuvat on mahdollista arvottaa selkeästi yhdellä luvulla; vaihdetaan vain tähtiasteikko eettiseen, siihen mikä on ihmiselle hyvää ja unohtaa sen, minkä vain uskotellaan olevan hienoa. Toisin sanoen: huono elokuva ei juuri aiheuta reaktiota. Hyvä elokuva aiheuttaa positiivisen reaktion positiivisesta asiasta ja negatiivisen negatiivisesta. Paha elokuva pyrkii saamaan positiivisen reaktion negatiivisesta asiasta tai toisinpäin tai ylipäätään aiheuttaa reaktiota tarjoamalla vääriä ihanteita, ihanteet kun ovat niin voimakas keino.
-4------0------+4 paha huono hyväToki on kyse ensisijaisesti taiteesta. Hyvä elokuva on luova ja tuo lisää hämmästeltävää maailmaan. Paha elokuva tarjoaa vain pakoa todellisuudesta. Viihde on kopiointia. Entä kaksijakoiset elokuvat, joissa on yhtä paljon molempia? Yleensä ne ovat vain huonoja, koska tekijä ei ole pystynyt erottamaan hyvää ja pahaa toisistaan vaan on sattumalta päätynyt niihin ja samalla epäjohdonmukaiseen tekeleeseen. Kun ymmärtää, mikä on oikein, siitä ei voi enää vahingossa poiketa. Tietenkin kämmejä sattuu, mutta silloin ne havaitaan, eikä toisteta. Hyvässä elokuvassa ei siis koskaan voi olla lähellekään puolet ratkaisuista pahoja. Määritys on helppoa: jos ei ole varma, onko tämä nyt hyvä vai ei, niin sitten se on paha! |
4 kuukautta, 3 viikkoa, 2 päivääAh, olipa kiva nähdä hyvä elokuva Lust, cautionin jälkeen! Niin rento kuvaus ihmisten jäykistelystä! Katsojaa ei piinata tai kiusata, ristiriitoja aiheuttaa vain omat ennakkoluulot, jos niitä on."Hautasitko sen?" "Tästä ei puhuta enää ikinä." | -4------0----+3-- | ||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
99 frangiaMainosalaa ei voi kuvata hyvin olematta rasittava, mutta tämä on hyvä."Minua estettiin... ja minä luovutin" | -4------0--+2---- | ||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
9. komppaniaElokuva hakee vain äärimmäisiä ihmisiä äärimmäisistä tilanteista, ja enimmäkseen missaa ne. Sodasta voisi sanoakin jotain."Haram, haram." | -4------0------+4 | ||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
Anarkistin keittokirjaMikään järjestelmä ei ole arvo sinänsä. Silti niitä ihannoidaan, sekä myös yksilöitä, jotka edelleen ovat yksilöitä."Viekää meidät johtajanne luokse." |
-----2--0------+4
|
| Apollo 13Tullakseen sankariksi, täytyy ensin tyriä ja sitten korjata omat virheensä."Houston, meillä on ongelma... pitää saada neliskulmainen palikka pyöreään reikään."
-4------0------+4
|
| AvaruusboltsitHyviä ja pahoja älyn välkähdyksiä, jotka kumoavat toisensa."Siirrytään naurettavaan nopeuteen!"
-4------0------+4
|
| Avaruusseikkailu 2001Sukellus mielen syvyyksiin."Laula minulle, HAL."
-4------0------+4
|
| BabylonEpätoivoista vääntämistä äärimmäisten tunteiden tuomiseksi joka kohtaukseen."Katsotaan, osutko tuohon bussiin. Se liikkuu, ohi meni."
-------10------+4
|
| BatmanIhminen naamioituneena onkin aidoimmillaan! Ei tarvitse pelätä, että pysyvä valeasu ryvettyy."Oletko tanhunnut kuun loisteessa paholaisen kanssa?"
-4------0--+2----
|
| Big fishOsoittelee sormella jatkuvasti, ettei vaan joutuisi pähkäilemään. Yrittää välittää elämänarvoja, onneksi tapahtumaympäristö on yhtä räikeä feikki."Sain turpaani, mutta olin onnellinen."
-4------0------+4
|
| Casino Royale (007)Psykopaatti-Bond munille potkivassa seikkailussa, joka hukkaa sarjan lopunkin arvokkuuden."Sinähän tiedät, mitä osaan tehdä pikkusormellani."
-4------0------+4
|
| Coconut revolutionSaaren asukkaat kannattavat vapautta mukavuuden sijaan. Kun kaivosyhtiö tilaa palkkasotilaita, kauppasaartoa ylläpitävä armeija ajaakin heidät pois. Valloittava, suora ja rehti sissikuvaus, katso mihin ihmiset pystyvät!"Tuokaa vain raketinheitin, sitten meillä on raketinheitin."
-4------0------+4 |
| CubeMielenkiintoinen otos yhteiskunnasta luonnottomassa ympäristössä."Kaksi."
-4------0--+2---- |
| Dirty HarryKarisma ja kaksi hyvää kohtaa ei riitä nostamaan asefetissiä asteikolle."Hei... haluan tietää."
-4------0------+4
|
| Donnie DarcoMoraali riippuu siitä, minkälaiset seuraamukset tekojen jälkeen kehkeytyy, mikä ei siis ole moraalia ensinkään. Myös ne seuraukset ovat epäloogisia. Vahingollinen on myös ajatus, että kuolleena olisi parempi, etteikö muka pystyisi olemaan tekemättä pahaa! Ehei, ystävät, teidän on vain muututtava!"Mistä tiedät, etten ole [supersankari]?"
---3----0------+4 |
| Dude, where's my car?Tämän arvo on siinä, että joku voi huomata katsovansa täyttä paskaa ja alkaa kyseenalaistaa yhteiskuntaa."Se on ollut tuossa koko ajan!"
-4------0------+4
|
| EarthlingsYrjöttää, mutta niin pitääkin. Älkää tukeko teollista eläinrääkkäystä!"Niitä marssitetaan pitkä matka, jotta nahka irtoaisi helpommin."
-4------0------+4
|
| Enoni on toista maataEno on yhtä jumissa kuin muutkin, ainoastaan eri tavoissa."Hillovoileipä."
-4------0------+4
|
| ExtremeduudsonitHauskanpidon ilosanoma himmenee kun yritetäänkin tehdä vaikutus yleisöön ja väärin keinoin."Käsijarru!"
-----2--0------+4
|
| Fight clubTurvallisuus turruttaa ja elämän halutaan tuntuvan seurauksista välittämättä. Tehokas analyysi ei pese käsiään vastuusta, mutta ei kykene viemään väkivaltakritiikkiään puhtaasti loppuun."Missä olet ollut, psykopaattipoika?"
-4------0----+3--
|
| Geishan muistelmatJapanilaisen kulttuuriperinnön raiskausta."Tällaista tarinaa ei pitäisi kertoa."
-------10------+4
|
| HeroKai jokainen hirmuhallitsija on kuvitellut tekevänsä oikein, ja tässäkin keisarille oma valta on tärkein. Kaameana ratkaisuna sankari pitää sitä hyvänä, säväys yritetään tehdä puhtaalla pahuudella! Rutinoitunutkin ihminen tuntee sen, vaikkei tietäisi, mikä tämä tämmöinen tunne on..."Saat istua kahdenkymmenen askelen päässä keisarista."
---3----0------+4
|
| Hiljaiset vedetPinnallista draaman kalastelua."Tänään pojat tulivat korottamaan muuria koulumme ympärillä."
-4------0------+4
|
| Hyvät, pahat ja rumatElävä, hengittävä maailma, jossa hyvyys ei ole pintaa. Kouriintuntuvat temput ja legendaariset puitteet pelkistävät eteemme samaa vapautta ja järjettömyyttä, jotka omassa elämässämme on päällystetty rutiinilla pois silmistä."On kahdenlaisia ihmisiä. Niitä jotka käyttävät kannuksia ja niitä, jotka kulkevat ikkunoista."
-4------0------+4 |
| Indiana JonesLapsena väkivalta hämmensi. Nyt tarina ja toiminta vain tympii. Vaikka musiikki pauhaa tauotta: tää on siistii, tää on siistii... niin ei se ole."Pahoja taateleita."
-----2--0------+4
|
| JadesoturiKovinkin soturi, vaikka on valmis kuolemaan, ei välttämättä ole valmis elämään. Vain yhtä tarkoitusta varten kasvatettunakin ihminen on epävarma ja saattaa hylätä toverinsa naisen tähden."Ennustuksissa ei ole sanottu mitään tällaista!!"
---3----0------+4
|
| Juno"Harvoin on yhtä suurta konsensusta siitä, milloin pitää nauraa." -- Vesa, tämä on sinulle, elokuva ei toiminut ilman täyttä salia ja pohjia. Ihmiset tyydyttävät laumaviettiään elokuvilla, mutta eivät uskalla olla keskenään ilman selkeää ja helppoa yhdistävää tekijää."Mikseivät ihmiset vaan voi pysyä yhdessä?"
-----2--0------+4
|
| Kummelin kultakuumeMeininki vie mukanaan kun sitä ei pysty erottamaan aidosta."Mä tupeeraan vähän..." (-kuski)
-4------0--+2----
|
| Kung fu hustleKun paha mestari kumartaa uutta mestariaan, paha poistuu. Näin pitää toimia! Parantaa, ei tukahduttaa. Tosin elokuva on rakentava vasta kun koko kortteli on tuhottu. Ei siinä sinänsä mitään, mutta se tehdään puuduttavasti ja animointi vie fiilistä."Kuka heitti kahvalla?"
-------10------+4
|
| KäkiKulttuurien kohtaaminen on kiehtovaa, mutta ympäröivälle luonnolle se ei merkitse mitään. Sellaista katsojaa ei ole, jolle tällä ei olisi merkitystä."Ei paha."
-4------0------+4
|
| Lipton Cocton in the shadows of SodomaOleellisia asioita pohtiva suomiscifi provokatiivisella huumorilla, joka lipsahtaa itsetarkoitukselliseksi ja vähentää pisteen."Lopuksi jokainen istuu maassa ja itkee kaikkea mitä on sille tehnyt."
-4------0----+3--
|
| Lust, caution...ja nainen saattaa hylätä toverinsa jalokiven tähden. Hyi Ang Lee! Olet tehnyt pahan elokuvan! Yrität kuvata rakkauden voimaa, mutta sen sijaan tässä on vain ihmisen heikkoutta."Pelkään, että ammutte hänet ja _minä_ peityn vereen ja aivoihin."
-4------0------+4
|
| Maailmojen sotaRiittävä epäloogisuus luo tunnelman, että on tekemisissä muukalaisten kanssa."Näin muukalaiset näkevät sinut, neiti."
-4------0------+4
|
| MatrixPeli vahvistaa niitä, jotka tuntevat säännöt. Tuotantoyksiköksi alistettua ihmistä ei voi olla rinnastamatta todellisuuteen."Onko sitä muka niin vaikea uskoa... tukkasi on erilainen!"
-4------0----+3-- |
| Mies vailla menneisyyttäKöyhyys ei ole kitkerää. Ihminen tarvitsee vain ravintoa ja lämpöä. Myös lajitovereiltaan."Minulla on muutamia levyjä. Jazzia, bluesia, rhythm 'n bluesia, rock and rollia. Voitte tulla minun luokseni kuuntelemaan."
-4------0----+3--
|
| Musta jääTaitava, jäätävä kuvaus pahojen tunteiden toteuttamisesta, mutta vailla yhteiskuntakritiikin häivää."Mutta minähän rakastan sinua."
-4------0------+4 |
| Mutant aliensMitä kostettavaa avaruusörkeillä voi olla? Estotonta erilaisuuden käsittelyä.(Mies kömpii sukkulasta ulos perähikiällä, pitkäksi venähtäneen avaruuslennon jälkeen, ja alkaa avata sepalustaan.) "He is reaching for his gun!" (Yleisö pakenee.)
-4------0--+2----
|
| My blueberry nightsTodella taitava sytyttelemään tunteita ja pehmeä katsoa. Valitettavasti sen jälkeen ei jää mitään, paitsi jos ajattelee, mitä tarinasta voi oppia, saa saippuaa silmiin."Ei siinä mitään vikaa ole, kukaan ei vain halua sitä."
-----2--0------+4
|
| Nuori AdamNihkeä stoori Skotlannin kanavissa mystifioi seksiä ja latistaa ihmisiä."Järjestetään asiat taas hyvin ja kunnollisesti."
---3----0------+4
|
| PalindromesPitää otteessaan ja jää kiusaamaan. Yhteiskunnan neuroottinen suhtautuminen lapsiin heijastuu heihin itseensä, lapset oppivat pelkäämään. Elokuva ei henkilöidy kehenkään, vaan kertoo kuinka vahingollisesti vastuuntunnonkin perusteella toimitaan."Minä en ole pedofiili, Aviva." "Et niin, pedofiilit rakastavat lapsia."
-4------0--+2----
|
| Parempi kuin BeckhamTaidot määräävät ihmisarvon... miksi edes katsoin?"Katsokaa, David Beckham!"
-4------0------+4
|
| Pelottomat vampyyrintappajatAinoa hyvä vampyyrielokuva."Jääkää toki vieraaksemme, pitkät talvi-illat ovat niin yksinäisiä."
-4------0------+4
|
| PersepolisTäydellinen kokonaisuus kertoo, ettei elämisen perusarvojen konkretisoituminenkaan auta sisäistämään niitä, ja että tekijä lopulta on, vaikka jättääkin viimeisen askelen ottamatta."Kenenkään ei tarvitsisi tehdä työtä."
-4------0----+3--
|
| Seitsemän samuraitaOliko heitä niin paljon? Hyvät ovat harvassa. (Valiojoukossa seitsemän sankaria tuntuu tusinalta.)"Olet niin omanlaisesi, että tein sinusta kolmion."
-4------0------+4
|
| Sergei verenseisauttajaVerkkainen dokumentti, jossa ihmiset elävät hyvin lähellä luontoa. Ihmisluontoon ei kuitenkaan päästä kovin syvälle, tai sitten se vaan ei ole syvä."Se on tuo lounaistuuli. Silloin ei teeri nai tai kala syö."
-4------0+1------
|
| Simpsons-elokuvaYmpäristöteemasta huolimatta vain irrallista vitsitykitystä. Osa huumorista sadistista."Vihreän Lyhdyn kuolinhuuto, kun Sinistro heitti hänet happoaltaaseen. EEEEEPA!"
-----2--0------+4 |
| Sin CityTyylitelty kuoliaaksi."Vastaus kysymykseesi on maallinen, melkein agraari."
-4------0+1------ |
| Sleeping master-trilogiaVäkivaltaa vastaan. Parhaat ideat keksittiin heti ensimmäisessä osassa ja sittemmin täydellistynyt johdonmukaisuus jää vain vaihtelevan laadun peittämäksi."Laitamilla paha tyyli voi kukoistaa."
-4------0------+4 |
| Star WarsEri pääjaksojen välistä suvaitsevuutta. Voimaa voi käyttää sekä hyvään, että pahaan."Auta minua Obi Wan Kenobi, olet ainoa toivoni."
-4------0----+3--
|
| Star Wars: episodi 2Pyhäinhäpäisy on hyvä juttu, mutta vain jos sen tekee hyvin!"En pidä kotiplaneetastani, hiekkaa menee joka paikkaan."
-------10------+4
|
| Star Wreck 6 - In the PirkinningKapteeni Pirk toimii kuten useimmat diktaattorit ennen häntä, mutta pystyy kantamaan eepoksen loppuun, raskaan kuin risteilijä. Piikittelevä nokkeluus on halpaa hilsettä puhtaan intohimon päällä; huumoria ei synny vahingonilosta, se vain uuvuttaa kun absurdiikka haihtuu. Sen sijaan nähköön maailma, miten tähtialusta ohjataan!"Kutiavaa nenää tulee kaivaa."
-4------0+1------ |
| SteamboyVäkivalta ei voi koskaan lopettaa väkivaltaa. Tekninen laadukkuus, eeppiset tapahtumat ja syvälliset teemat ovat merkityksettömiä kun sielu puuttuu."Sielu on tärkein."
-------10------+4
|
| StuntmanHillitöntä toimintaa täysin uskottavasti, mutta ettei elokuvasta tule liian hyvää, draamaa lisätään epäuskottavasti. Sitaatissa mitä humaanein ohjaaja kommentoi ajatusta elokuvansa leikkelystä, eikä anna tuottajienkaan mennä hukkaan."En vain tapa heitä, vaan myös syön heidät!"
-4------0+1------
|
| Tali-Ihantala 1944Pyrkii totuuteen ja tekee sen hyvin. Selkeä sotakuvaus välttää tekopyhyyden lähes kokonaan."Ei rintaa vasten!"
-4------0--+2----
|
| TaxidermiaRajua symboliikkaa. Syvällinen kokonaisuus, jossa ei ole mitään irrallista. Lisäksi elokuvahistorian parhaat yrjökohtaukset!"Minähän olen tähti, minun mukaani on nimetty oksentamistekniikka!"
-4------0----+3--
|
| TodistajaPuhdaslinjainen, sympaattinen ja tehokas oikeusdraama. Totuus on tärkein; realismikin saa väistyä lopuksi sen tieltä, mutta katsoja kiittää."Teitkö monokkelitestin?"
-4------0----+3--
|
| Tohtori OutolempiIhmisen sisäänpäinkääntyneisyyden hulluus skaalattuna yli maailman, ydinaseiden ja loistavan ohjauksen avulla."Mein Führer, minä kävelen!"
-4------0------+4
|
| TulkkiElokuvaa ei pitäisi mennä arvioimaan kokonaan näkemättä, mutta haluan tehdä palveluksen kanssaihmisilleni: älkää vaivautuko."Olisin antanut miehen hukkua."
-------10------+4
|
| Tuntematon sotilasSota on tuskaa ja hulluutta."Nythä sie haastat ku siu touhus jotta järkke olis!"
-4------0----+3-- |
| ValiojoukkoSe, ettei elokuva ole pahinta jenkkipaisuttelua, ei vielä tee siitä hyvää."Tässä hän huutaa helikopteria pelastamaan sukkulan ensin."
-------10------+4
|
| Venus-teoriaJos ei ole aivan varmaa, että menetämme kaiken, niin onko moisen riskin otto silti kannattavaa? Pahin uhkamme selkeästi esitettynä. Ennusteet ovat tämän jälkeen huonontuneet."En ole huolissani kasvihuoneilmiön karkaamisesta, sillä jotain tapahtuu jo ennen sitä."
-4------0------+4 |
| Viimeinen joiku Saamenmaan metsissäVoimme katsoa itse, mitä Inarissa tapahtui. Se on tärkeää, koska riisto jatkuu ja vain sen tietäminen ja siitä seuraava paheksunta korjaa tilanteen. Komeaa ja havainnollista ilmakuvaa."Kuka teitä on uhkaillut, ei kukaan!"
-4------0------+4
|
| Viisi vuodenaikaaMitä kauneutta! Tätä katsoessa katsoja kasvaa myös."Etkö tiennyt, millaista on ihmisten maailmassa?"
-4------0------+4
|
| Voi veljet, missä lienetTukka on tärkein ja senkös pitäisi huvittaa. Elokuvassa tyhmien kuuluu puhua viisaita, kyllä näyttelijöiden pitää voida hoitaa omat hommansa."Myin juuri sieluni paholaiselle."
-------10------+4
|
| Volver - paluuOhjaaja käsittelee rankkaa aihetta yhtä raukkamaisesti kuin henkilöhahmotkin. He sentään ovat hiljaa."Haisee pierulta."
-----2--0------+4
|
| Wheels on mealsHilpeässä elokuvassa pienetkin kikat ovat nautittavia."Saatan olla hullu, mutta en minä tyhmä ole."
-4------0+1------
|
| Wild wild westEhkä tuottaja mietti, että tämä on niin älytön idea, ettei sen tarvitse olla uskottava. Mutta silloin toteutuksenkin pitäisi olla samalla älyttömyyden tasolla, tässä se on vain kesy."Ei miehen tavaroilla saa tukkia jotain reikää!"
-4------0------+4
|
| YksintanssiLapsena pitää katsella ympärilleen ja kokeilla rajoja kun siitä ei aiheudu vielä niin paljon tuhoa."Mä en syö lehmänhikee."
-4------0------+4
|
| ZatoichiSamurailla on pitkät perinteet henkisyydessä, jota tämä elokuva toistaa kuin koululainen läksyjä. Kamerakikkailu taas vie toiminnan henkeä, jota on aina kun ihmiset kohtaavat. Lopuksi steppinumero häpäisee japanilaisen kulttuurin."Sanotaan, että hän kuulee noppien silmäluvut."
-4------0+1------
|
| ZeitgeistTajuaminen, kun tutut palaset loksahtavat paikalleen, on mahtava tunne."Totuus täytyy tietää, sitä pitää etsiä ja lopulta totuus vapauttaa."
-4------0------+4
|
|
| |