5 Yleissäteilymme nousuvauhdista. On ehkä aika antaa suunvuoro myös ydinalalle itselleen kertoa saavutuksistaan konkreettisesti. Selvyyden vuoksi on kaikkein valaisevampaa antaa saastuttajiensa itse myös kertoa laaja-alaisesti tekojensa seurauksista. TVO:n Yhteiskuntavastuuraportti v.2004: "Henkilöstön yhteenlaskettu säteilyannos vuonna 2004 oli 1,51 (1,03) mansievertiä (manSv)mSv, mikä on lähes p u o l e t enemmän kuin vuona 2003! Syinä mm. esitetään suuremmat "satunnaiset" vuosihuoltotarpeet. Samaa tuttua linjaa jatketaan vuoden 2005 L.S. 08.10. Olkiluodon "ennätyssäteily" oli normaalilla tasolla! STUK neljännesvuosiraportti kertoo, että Olkiluodon ydinvoimalan keväisestä huoltoseisokista aiheutui (yllätys, yllätys), laitoksen historian suurin 1,73 mansievertin kollektiivinen säteilyannos tutusti taas ns. "huoltotarpeista". Mainittakoon, että suurin yksittäinen annos oli jo 10,9mSv. Samaa vakaan kehityksen peruslinjaa puolestaan vuoden 2006 tilanteesta. L.S. 10.03: Ydinvoimaloiden henkilöstön säteilyannos nousi viidenneksen! Suomalaisten ydinlaitosten työntekijöiden viime vuonna saama keskimääräinen säteilyannos oli 20 prosenttia suurempia kuin vuonna 2005. Ja tuttuun tapaansa jatketaan. (STUK) mukaan tuloksiin vaikuttavat erityisesti laitosten huoltotöiden laajuus mm. Loviisassa. Kuinkas muutenkaan? Myös Olkiluodossa säteilyannokset olivat keskimääräistä korkeampia taas. Mainitaan eristystyöntekijöiden 4,1mSv ja siivoojien 1,9mSv henkilökeskiarvot. Jotain kertoo myös entisestään paljonkertovasti kirinyt yksittäistyöntekijän jopa 18mSv. Niin tuosta saamme jo suoria prosenttilaskuja. Vuodesta toiseen muodostuu karkeasti ottaen uskomaton vajaan +30% vuosisäteilynousu korkoa korolle! Mistä tämä kertoo? Koska nykymaailmassamme säteilytaustaamme ruokkii ydinasekoekieltoineen ainoastaan ja vain ydinvoimalaitokset kaivoksineen ja jätteineen, niin keskityttäköön näihin arvoihin, joita ala ydinsäteilyn kasvustaan kertoo. Jo tästä näemme suoraan tasaisesti kertautuvan säteilykauhuskenaarion syyperustan. Ydinvoimaloiden sisäinen tauoton säteilyn kontaminointikumulaatio on +28%/v luokkaa. Samaan logiikkaan perustuu totta kai myös kaikilla ydinvoimaloilla kautta maailman. Täysin samaa kasvua on havaittavissa laitospäästöinä 10km päässä oleville yleisille taustasäteilykertymissä. Loogisesti eroa keskimääräkehityksiin ei ole vaikka etäisyyttä otettaisiin tuhansia kilometrejä ydinvoimaloista, puhuttaessa muutoskasvuprosenteista. Miten tämä on mahdollista? Kun viemme automme mittauttamaan katsastuskonttoriin hiilidioksidipäästömääriä, päästöarvot eivät juuri ole yksilöllisesti nousseet. Päin vastoin uusi auto on päästöpuhtaampi aina edeltäjäänsä. Siitä huolimatta maailmalla kerrotaan CO2 kertymien suorastaan riistäytyneen hallinnasta. Vaikka todellisuudessa Suomen metsät sitovat vallan vimmatusti CO2 tuotostamme kasvullaan. Ajatellaan samaa mallia ydinvoimalapäästöinä vesiin, ilmatuuletuksiin, kaikkialle jätteen kontaminointeina maastoon. Uraanin säteilypuoliintumisajat liikkuvat 4,5 miljardin ja 4,5 miljoonan vuosissa. Sanomatta on selvää, ettei aika poista ihmismitassa näiden tuotoksia. Nyt siis on todistettu ydinalan omalla suulla, miten ydinvoimalaitokset eivät toimi kuin jatkuvasti vähemmän päästävät parjatut automme. Ydinvoimaloiden lisäpäästössä on kiistaton +29% vuosikasvu, osoitettuna vielä omin lausunnoin! Ajatelkaapa mikä polemiikki, jos automme tekisivät samoin? Silti ydinkaivosta, Posivan kansainväliselle jätteelle kaavailtuja luolastoja, ja entistä enemmän OL-3 tyyppisiä jopa suoraan plutoniumkäyttöön suunniteltuja laitoksia kaavaillaan surutta silti lisää. Tosiaan olisi aika miettiä, miksi 60-luvun alun globaali taustasäteilykertymämme on nousemassa pysyvästi mainitulla vallan huikealla +28% vuosikertymillä? Eikö ihmisen perussuojeluvaistot tämän uhan edessä saisi lainkaan toimia, kun asiasta ei saisi julkisuuteen keskustella? --------------- TVO:n johdon tunnustus. 10.04 2007 TVO:n ydinkärki mm. toimitusjohtaja Pertti Simola, Anneli Nikula jne. oli kokoontunut yli 200 keskustelijan kanssa aloittamaan tärkeistä maamme tulevista ydinaihekokonaisuuksista. Salaisessa "kutsuennakkokeskustelussa", esim. yleislehdistölle ei annettu kutsua todistamaan tätä historiallista tapausta! Neuvottelu pidettiin myös suurelta yleisöltä suljettujen aitojen sisäpuolella TVO:n vierailukeskusauditoriossa. Kyse oli "ensimmäisestä" laajemmasta ydinkeskustelualoituksesta! Alustuksen avaajana toimitusjohtaja Pertti Simola. TVO esitteli tavoitteitaan ja hankintojaan, joihin tähtäsi. Tässä nimenomaisessa kirjoituksessani en näihin sen enempää halua puuttua, TVO ei halunne näistä vielä suurempaa julkituloa. Alustusten jälkeen alkoi avoin ja suora kysely ydinalan kipupisteistä yleiskeskusteluina. Puheenvuorot näihin kontrolloituihin kysymyksiin jakoi Anneli Nikula. Tapahtuma sai historialliset mittasuhteet. TVO:n johdolta kysyttiin syitä siihen, miten on mahdollista, että vuoden 1962 1,2mSv globaali maailman taustasäteily on kohonnut muutamissa vuosikymmenissä tasoon 4mSv , todellisuudessa siis 6mSv! Kysymyksen asettelussa perättiin syytä todettuun nykyiseen v i i s i n k e r t a i s t u n e e s e e n maailman taustasäteilyyn! Tähän päivään asti ydinala oli kierrellyt aiheesta keskustelun täysin. Lehtereillä kävi historiallinen kohahdus, kun TVO:n johdon suulla saatiin kuulla, ettei todistettua faktaa enää haluttu kyseenalaistaa! Paikalla olevat n. 300 henkeä oli aikakirjoihin jäävässä tapahtumassa todistajana jossa TVO:n johto ei pelkästään lopettanut aiempaa kiistämistään asiassa, vaan saatiin lisävalaistusta tapahtumien taustoihin. Syyksi esitettiin luonnossa itsessään todetut tapahtuneet jyrkät muutokset. Kaasusäteilyaineiden pitoisuudet mm. radonin aktivoitumisineen olivat tämän valtaisaksi kohonneen taustasäteilyn suoranaiset taustasyyt! Esitys järkytti silminnähden lukuisia paikallaolijoita! Niin uskomattoman luokan tunnustus maamme ydinalan terävimmän johtajiston suusta kuultiin. Mistä on kyse? Yleinen taustasäteilymme on STUK:n tiedostoissa 1962 1,2mSv. 1980 3mSv, 1990 jo 3.6mSv, vaikka poistettuna on STUK:n -2mSv tausta USA:n vaateesta. Viimeisin tausta 2007 oli jo täydet 4mSv, poistettuineen lukuineen mainittu viisinkertaistuminen 6mSv. Puhuttaessa Nikulan mainitsemasta kaasusäteilijälisääntymisestä mm. radonista, sen noin kuukauden mittainen puoliintumisaika on järkyttävä yksityiskohta. Näin lyhytaikaisen säteilylähteen viisinkertaistaneen taustamme on sen erityiskyky hävitä kuukausiluokassa oleellista. Radonia tulee maapallolle nykyisessä ydinasekoekiellossa ainoastaan, ja v a i n siviiliydinvoimaisesti! Radon on hajoamistuote uraanista. Kyseessä on tietysti maailmalla lisääntynyt uraanikaivostoiminnan ja siviiliydinvoimauraanin syytämä kumuloituva ja j a t k u v a kasvu erityisesti energiakriisin ydinlisärakentelusta 1970-luvulta asti! Radonin määrä jalokaasupitoisuutena ei sinällään tramaattisesti lisäänny! Kyse on siitä, miten nykyinen radonkaasun sisällään ytimessään kuljettamat säteilyvireiset termienergiat ovat valtavasti kasvaneet aivan pienessä ajassa. Sama mekaniikka koskee tietysti koko biosfäärimme kaasuja. Niistä säteily sitoutuu siten pitempiaikaisesti mm. hiilidioksidiin n.5600v, nikkeli 80 000v jne. ikikiertoon. Mistä tämä säteilyenergian tauoton kasvu on peräisin? Ydinvoimaloissa mm. jäähdytysveden happi O-16 muuttuu neutroni, protonimuutoksissa typpi N-16 ja kun tämä virittyminen purkautuu, syntyy erittäin läpitunkevaa gammaenergiaa. Tämä läpäisee ongelmitta ydinturvarakenteet ja siirtyy kuorimalliteorioiden esittämällä mekanismilla poistojäähdytysilmaytimiin, vesiin yms.. Ydinvoimalan sähköenergiatasosuhteessa n. 36% reaktorihäviöinä näin ydinvoimalasta ulos biodiversiteettiimme. Aktivoimaan jatkuvasti enemmän siellä olevia alkuaineita. Radon sitoo sisuksiinsa 21MeV. Mainittu happi O-16 esim. 3,116MeV energian jne.. Historiallisessa suljetussa kutsuvierastilaisuudessa viimein ydinjohtomme avoimesti tunnusti täysin ennekokemattoman biopdiversiteettiämme kohdanneen tuhomekanismin. Tämän löydöksen ja tunnustamisen myötä ydinvoimaan liitetty "puhtaus ja saasteettomuuskriteeristö" koki täyskäännöksen. 440 ydinvoimaloistamme on kertatunnustuksella tullut maailman ydintuhopesäkkeenä suurin turvauhka! Päästöttömän polton myötä CO2 jo selvitettiin, mutta vuosimiljooniksi maailmaamme pinttyvää ydinsäteilyn joka 10v taustatuplaantumista ei ole edes ehditty , saati aiemmin uskallettu tutkia megatuhona! Nyt maailman tiedeyhteisölle on tulossa sellainen uusi uhkakuva, ettei vastaavaa ole nähty!