Epäilykset heräävät.    

Muistan kuin eilisen päivän tämän elämäni arkirutiinit kääntäneen työrupeaman, hetki on juuri niitä kulminaatiopisteitä elämässä, joista ei koskaan pääse kokonaan yli. Kyseessä oli OL1 laitoksen käynnistymisen kriittinen H-hetki. Jolloin vuosia puurrettu reaktori alkoi koota ensimmäisiä hapuilevia neutroneitaan käynnistyvään fissioinfernoonsa. Tähän päivään oli henkilöstöä jo pitkään valmisteltu. Silti tilanteessa oli jotain outoa väreilyä ilmassa jo ensi hetkistään lähtien. Käynnistymisajankohta valittiin viikonlopuksi. Aikaan jolloin juuri ketään ei haluttu paikalle todistamaan varsin oudoiksi kehkeytyville tapahtumille.

Kun Olkiluodon voimaloita valmisteltiin Asea-atomin sivistyneen länsiydintekniikan tähtenä kyseinen yhtiö tiesi mistä on kyse. Ydinvoimalatoimittajalla oli omakohtaista kokemusta tilanteesta, jossa uudenkarhea siviiliydinvoimala käynnistetään. ASEA:n eräs kummastuttava erityispiirre oli huolehtia sisäilman ilmanvaihdon kimurantin kaasujen virtauksien maksimaalisesta varmistuksista. Järjestelyillä luodaan pysyvä ylipainetilanne tiloihin, joissa ihmisiä on ja estetään myös satunnaisissa palotilanteissa savukaasujen tulo noille alueille automaattisesti lämmöstä, tai kaukolaukaisuista sulkeutuvilla laitekokonaisuuksilla. Palopeltisysteemeillä, erilaisilla säätöventtiileillä ja takaiskuventtileillä mm. valvomotilojen ilmastointi pidetään optimaalisen vapaana vieraskaasuaineista.

Oli luotu vetvelliä ja draivelliä ja mitä moninaisempia typpikaasupainetasauksia, halonsuojasysteemilukitustiloja ja suojia kautta laitoshuoneistotilojen. Turvatakuutaitteet ovat käytännössä moninaisia automaattiventtiilikoneistoja säätimineen jotka tarkoin kontrolloivat peräti 1500 eri huonetilan ilmavirtauksia hallitusti ja salamannopeasti. Systeemin toimivuus oli kuulema "elimellisen tärkeää ja vakavasti otettavaa turvallisuudelle"! Lisäksi eräs määräys oli, että missään tilanteessa esimerkiksi reaktorihallista, tai turbiinitiloista ei edes vahingossa saa tulla ilmaa valvomoon, tai hallintohenkilökunnan tilaan. Asiantilan pysyvyys oli ihmisten turvallisuuden kannalta myös ehdoton! Toisaalta syistä ratkaisumallien takaa myös keskusteltiin ! Ruotsalaiskulttuuriin nimittäin kuului myös Suomelle nykyään vieraampi avoin keskustelu henkilöstöjen kesken, ei toki silti sitä laajemmalle. ASEA sanoi suoraan ja selkeästi, että jo mitätön 15 minuutin kaasunvaihtohäiriö muuttaa koko voimalaitoksen aktiivitilat "ionisaatiosäteilyn" seurauksena hengenvaaralliseksi! Tällainen ilma myrkyttää voimalaväen väärin kanavoituna niin nopeasti, että pakoon ei juuri onnettomuudessa hengissä ehdi.

Samansuuntaisen opin paljonpuhuvan demonstraation ASEA järjesti startatessaan ydinvoimalansa neitsytajoon. Ydinvoimalatoimittaja oli tarkoin ennakkoon varoittanut Suomalaistahoa siitä, että tämän samaisen säteilykaasuionisaation massiivinen rynnistys yläpilvikerroksiin tuo kerralla kaikille läsnäolijoille tajunnan siitä, mikä tuhovoima säteilevä kaasuionisaatio todella konkretisoituna on! Suomalaiset varautuivat tähän H-hetkeen epäuskoisena. Juteltiin naureskellen, että mitäs ne hurrit taas pelleilee, ei ydinvoimalakaasuissa nyt mitään vaaraa ole? No voimala alkulämmittelyjen onnistuttua pikkuhiljaa kokosi säteilyenergiallista työntövoimaa ja käynnistyi. Kului hetken, ja vain hetken ja silloin rysähti! Suunnaton energiavirta alkoi tykittämään ulkoista siihen varautumatonta ydinvoimalan metallipiippua ja myös johtavaa ulkopeltikuorta. Tilannetta ulkoapäin katselleet eivät millään saattaneet uskoa silmiään. Koko voimalaitoksen metalliapellinen kuorirakenne oli kuin täysin tulessa! 

Massiiviset valokaaret sinkoilivat pitkin ja poikin laitoksen pintarakenteita. Pienjännitekaapelista aina myös suurempiin sähkö- ja käyttöjärjestelmiin menivät savuavina paloiksi ja pimeiksi yksi toisensa perään. Eikä tässä kuin alkuun! Kaikkialta alkoi tulla palohälytyksiä! Esim. alueen lukuisista kameroista melkein kaikki räjähtelivät yksi toisensa perään sekunneissa käsiin. Sähköiset ovijärjestelmät ja koko kuorirakenteella oleva sähkösysteemi kirjaimellisesti sulivat paikoilleen. Henkilöstöä jäi esim. laitokseen vangiksi, koska sähköohjatut ovisysteemit eivät enää totelleet käyttäjiään. Katastrofi oli tapahtumana miltei täydellinen!

Asea-atomin miehet sitten tullessaan tutkimaan paikoin räjähtänyttä savuavaa voimalaa ilmoittivat, että eikös me varoiteltu? Nokimustaa peltiä oli pinta sulaneena pitkin voimalan seiniä ja savuavaa kaapelia räjähtäneine liitoksineen tullut hetkessä kokonainen työmaallinen. TVO:n historiassa tämän kokeilun kuukausien korjailuun tuhosummat meni säenaikuisiin miljooniin. Turha edes sanoa, että m y ö s tästä massakatastrofista ei vuodettu ydintyyliin julkisuuteen. Noloina suomalaiset siivoilivat kuria vapisevin käsin pitkään, oppi oli kertakaikkisen raju. Aikanaan laitteiden hälytyspillit alkoivat yksi toisensa jälkeen sentään pikkuhiljaa vaikenemaan. Ruotsalaiset menivät tottuneesti katsomaan säämittareita suomalaisten seuratessa noloina sivusta. Suomalaiset ihmettelivät, miksi "Svenssoneja" niin kovin kiinnosti ns.  "ukkososumalaskuri", koska starttipäivänä ei salamia oltu nähty? Todettiin, että yläilmakehästä runsasta kymmenkilometristä säteilykaasuionisaatiokanavaa pitkin oli starttipäivävuorokauden aikana ryskynyt alas noin parisensataa eriasteista ionisähköpyrähdystä! Täytyy sanoa, että tämä oli elämäni selkeimpiä viestejä siitä, ettei ydinvoimasta tosiasiassa edes TVO:lla taidettu tietää kaikkea. Ajatuksiin hiipi tässä vaiheessa mietettä siitä, ettei edes suurinta osaa? Mutta tässä vaiheessa tapahtumakirjo vielä painettiin reiluun suomalaiseen osaamiseen luottaen takaraivoon "harmillisena takaiskuna". 
   
On täysin ymmärrettävää, että tällaisten tilanteiden jälkeen alkaa itse kukin miettimään, että mahtaako nyt kaikki olla niin kuin ydinvoimayhtiöt työntekijöilleen asiat kertovat? On aivan selkeästi itsesuojeluvaistoihin ja selkäytimiin ihmisillä iskostunut tapa kyseenalaistaa asioita. Ja kun kyseessä on tosiaan ydinvoiman kaltainen massiivisen koneiston edustama suuri ja tuntematon, millään aisteilla havaitsematon energiamuoto, niin tottakai sen edessä alkaa yksi ja toinen vilkuilemaan vähän normaalia enemmän ympärillään tapahtuvia elämäänsä liittyviä taustoja. Näin tapahtui myös varsin pian TVO:n henkilökunnan keskuudessa. Lisäksi ydinyhtiön johtoporras oli totta kai tietoinen ilmiön väistämättömyydestä. Sen seurauksina varsin varhaisessa vaiheessa jo alettiin myös henkilökunnan taholta kaavailla erinäisiä "sairaussuojaverkkosysteemeitä" epäluuloisuuden hälventämiseksi ja yleisen rauhallisuuden takaamiseksi.

Mikä itse asiassa olisikaan sen erinomaisempi tapa turvata koko henkilöstön terveydenhuolto, kuin järjestämällä vuosittainen rutiini, jossa jäsenneltäisiin henkilöiden yleisen terveydenhuollon pysyvyys tarkistuksineen kaikkineen. Samalla myös säteilyn varajärjestelmäksi alettiin ottamaan vuosittaisia veriarvokokeita, joilla osaltaan taattiin, ettei edes vahingossa säteilytasoja arvoineen ylitettäisi. Säteilysuojelukurssituksiin luotiin myös rutiininsa. Lisäksi koko henkilökunta sai varsin laajan ja kattavan Sammon ryhmähenkivakuutusjärjestelmän tuekseen. Kaikki olivat tyytyväisiä tilanteeseen ja hetken aikaa vallitsi rikkumaton rauha tämän aiheen tiimoilta.

Mutta koska kyseessä on varsin selkeän säteilyriskin ydinenergia-alan yhtiö ei tarvinnut kovin kauan odotella, kunnes ensimmäisen kerran TVO:n lippu nähtiin puolitangossa. Ihmetteleville työntekijöille varsin pian laitoksen saadessa säteilevän perusluonteensa alkoi selvitä, mitenkä näitä puolitangossa olevia liputuspäiviä alkoi esiintyä vähän turhankin usein! Ei siinä nyt niin ihmeellistä sinällään ole, että ihmisiä toki tällaisesta reippaasti päälle 40v keski-ikäisistä yli puolen tuhannen työläisjoukoista kuolee, tai sairastuu pysyväiseläkkeelle. Mutta se mikä alkoi kummeksuttamanaan oli sairauksien silmiinpistävä samankaltaisuus. Suunnilleen joka toisella oli leukemiaa, tai syövän variaatioita. Lisäksi sillä toisella puolella , jolla ei poistuessaan ollut näitä, niin lääkäri diagnosoi ties minkä laatuisia epämääräisiä tutuksi myöhemmin tulevia "hivutustautiominaisuuksia"! Näissä diagnostiikoissa oli erityisen outoa, että näitä tapauksia pitäisi olla kenties yhdellä ihmisellä miljoonassa, tai kahdessamiljoonassa!

Asia alkoi kummeksuttaa tässä vaiheessa jo sen veran myös perustyöläisporrasta, että alettiin vaatia tilanteesta tutkimuksia. Mutta aina ydinjohdosta tuli tyly kommentti, mitenkä kaikki on hallinnassa, olkaa hiljaa ei maallikoilla ole käsityksiä lääketieteestä. No mikäs siinä auttoi kun painaa koko aiheen käsittely pois mielestään ja keskittyä entistä enemmän vain työhönsä. Vaan eipä kulunut kovin kauaa, kun myös ryhmävakuutuksen antaneelta yhtiöltä alkoi kuulua ihmettelevää kyselyä. Oli kuulema havainnoitu, että esimerkiksi leukemiaan sairastuneiden ja kuolevien osuus koko TVO:n henkilöstöstä oli varsin lyhyessä ajassa kohonnut kymmenkertaiseksi normaaliin väestöön! Mainittakoon muuten, että esimerkiksi Sellafieldissä Englannissa leukemia sikäläisessä ydinjalostamolaitoksessa on julkaistuissa tutkintaraporteissa todettu hyvin saman suuntaiseksi. Lisäksi erityisen hälyttävä tieto oli, että myös työläisten omaisissa oli todettu saman suuruinen leukemia-altistumisen kasvupiikki. Syyksi näissä raporteissa annetaan bioaktiivisena aineena tiedetyn plutoniumin perusominaisuus. Sillä kun on taipumus elimistössä käyttäytyä bioaktiivisesti kalkin tavoin ja hakeutua luuytimiin tuhojaan ja leukemiaa säteilyttämään. Totta kai julkisuudessa myös siellä kaikki tämmöinen raportointi leimataan ja kiistetään tutusti toteennäyttämättömäksi. Ei aikaakaan, kun koko TVO:n henkilökunnalle tuli tyly tieto. Jotta vakuutusfirman vaatimaa tarkempaa tutkimusta ei suoritettaisi, niin kaikkien oli henkilökohtaisesti sanouduttava irti tästä äskettäin ottamastaan ryhmähenkivakuutuksestaan.

 Napinoista ei tilanteesta TVO:n johdossa välitetty, vaan sopimuskirja ykskantaan purettiin. Totta kai sitten myöhemmin pölyn jo laskeutuessa luotiin selkeästi kalliimpi ja vähemmän kattava uusi sopimus. Joka oikeastaan sen jälkeen ei juuri sairauskuluja korvannut ja omavastuuosuus oli kasvatettu niin suureksi, että koko vakuutussuoja jäi paljolti vain paperiksi muiden joukossa. Toki tällaiset tilanteet sai läheltä nähtynä aina vaan enemmän kummastelemaan, missä mennään? Onko ydinvoimaan liittyvät asiat ehkä enemmän, tai vähemmän johdolta poissa hallinnasta? Meni taas muutama työntäyteinen hetki. Toisinaan sai vilunväristyksiä , kun illemmalla TVO:n lippu tervehti puolitangossa. Mutta sentään toisinaan kuolemantapauksen syyksi osoittautui myös vähemmän säteilyyn kytkeytyviä luonnollisia syitä, mutta harvemmin! Tässä vaiheessa henkilöstön  laskeneista mielialoista kertoi miten alettiin jo vakavasti laskea, että pääseekö ydinvoimalasta juuri kukaan normaaliin yli-ikäputkeen eläkepäivistään rauhassa ja terveenä viettämään? Niin harvinaista poikkeusta tilanne nimittäin edusti. Minulle omakohtaisesti lopullisesti silmäni aukaisi läheisien työkaverien useat poislähdöt. Tausta oli jo tullut niin tutuksi. Leukemiaa, syöpää, epämääräinen hivutustauti. Kuolleiden ja sairastuneiden määrä kohosi varsin nopeasti.

Ensin oli vain se ainut hämmentävä sairastunut poikkeus. Pari tapausta iski jo mielen synkemmille vireille, puolisen tusinaa, koko tusina! Tässä vaiheessa alkoi jo lasketut henkilöt jatkuvan kasvavien määrien paineessa katoamaan yleisen mielenliikkeeseen siitä, ettei tapahtunut edes ole totta! Piilotajunta alkoi itse kunkin kohdalla suojaamaan mieltä kaikesta siitä melankoliasta, mitä ympärillä enemmän kuin ilmeisemmin ja vääjäämättä varjona liikkui. Niin, ihminen vaan on sellainen. Tietyn sietorajan ylitettyään kaikki vain häipyy yleiseen arkisenharmaan usvaan. Ja nimenomaan silloin, kun mielelle ei ole annettu mitään kiinnekohtaa siihen mistä todella on kyse. Tilanne ikään kuin ryöstäytyi koko työyhteisön käsistä vaivihkaa ja niin salakavalasti, ettei keskuudestamme poistuneita aina heti edes mieltänyt näiksi tilastomerkityiksi. Ehkä johtuen siitä, että heitä ei todellisuudessa myös mihinkään säteilysairastuneiden ydintyöläisten rekisteriin koskaan merkattu, saati edes tutkittaisi ydinsairauksien tuhansiin ja tuhansiin koskaan kuuluviksi ! Niin joku taho myös Suomessa on tilanteesta vastuussa ydinvoimaloiden ylisuojelijana ja pitää tarkkaan vaarin siitä, ettei karmea fakta koskaan paljastuisi luurankona suurelle yleisöllemme.

Lopullisin isku kohdalleni tuli kuin vasta 35v vuoden ikäinen samoissa töissä ollut työkaveri tuli masentuneena juttelemanaan muina miehinä. Olin häntä nähnyt lähiaikoina melko harvoin. Muistan kuin eilisen päivän sen sähköiskumaisen väreen selkärangassani kun hän lausui lähiaikojen harvemman työssäolonsa syyt. Oli todettu, niin mikäs muukaan kuin leukemia! Lisäksi tauti oli saatu peräti kaksi kertaa hoidettua pois ja kaikki oli siinä vaiheessa vielä ollut tulevaisuudelle mahdollisuuden antavaa. Mutta samaisen päivän aamuna hänelle oli annettu uusi diagnoosi. Leukemia oli käynnistynyt kolmannen ja viimeisen kerran. Kyseinen henkilö oli tullut sanomaan hyvälle työkaverilleen viimeisen kerran jäähyväiset! Täytyy sanoa, etten juuri koskaan ole surkeammassa tilanteessa ollut. Eikä illalla tosiaan tullut uni silmään pään käsitellessä syy-yhteyksiä tilanteessa.

Sain sitten varsin pian kuulla tutun puolitankoliputuksen havaittuani, että taas oli yksi ydinvoimalaitostyöntekijä lähtenyt keskuudestamme, lopullisesti. Jättäen vaimon ja nuoret lapset orvoiksi. Keskeisin se syy, miksi aiheesta kirjoitan tulee tästä. Sain kuulla, että kyseisen henkilön leski oli hädissään oljenkorteen turvautuen ottaen yhteyttä TVO:n johtoportaaseen ja kysynyt mahdollista leskenapua, elättääkseen edes perheensä. Täytyy sanoa, että tuskin töykeämpää vastausta olisi voitu antaa. Sairastuneen vaimolla ei seuranneessa töykeässä ilmoitusluontoisessa lausunnossa kuulema ole mitään juridista näyttöä siitä, että maassamme ylipäätään olisi kukaan sairastunut nimenomaan säteilystä! Siksipä TVO:n johto evää kaikki asiaan liittyvät avustusanomukset. Eikä siinä vielä kaikki. Jatkoa ajatellen annettiin varsin suorasanainen ukaasi siitä, että jos leski peräisi lisää oikeuksiaan avustuksiin TVO:lta, firmasta löytyisi armeijallinen tuomareita ja rahaa niin paljon, että häneltä vietäisiin lopuksi myös talo alta! Ja pienentynyt perhe pantaisiin tien päälle! Sanomatta on selvää, ettei asiaa sen perään puitu. Mutta tilanteesta kuulleet ydinalan työläiset alkoivat yksi toisensa perään ymmärtämään, mistä tässä ydinvoimassa on todella kyse!